Otteita päiväkirjasta. 2011.

Kuulin eilen uuden sanan "CYBERSEX". En vieläkään oikein tiedä mitä se sana sisältää. Seuraavat kuvat ovat varmaan sitä CYBERSEKSIÄ. Toivon, että kukaan ei pahastu vaikka ne pistänkin mukaan kirjeenvaihtajan palstalleni. 

Aamupäivällä tuli tällainen sika käymään kylässä. Tuotiin oikein moottoripyörän sivuvaunussa. Sillä oli vaahtoa suupielissä, niin kovaa olivat ajaneet. Huomatkaa pallien koot. Käykö kateeksi ? Kysyn vaan.



Siinä sitten odoteltiin, että alottaisi hommat mutta ei oikein tuntunut bonjaavan, että mitäs nyt tehtäisiin, vaikka me paikallaolijat olimmekin auttaneet sian bagriding asentoon. Mulkoili vaan lasimainen ilme naamarissa. Jotenkin minulle tuli mieleen tuttu nuorimies Frogo ja se, kuinka paljon me olemme tehneet hänen hyväkseen yrittäessämme innostaa häntä Marilyn´n serkkutytönTheresan suhteen ja kuitenkaan hän ei mitään saa itse aikaiseksi Theresan kanssa.



Tietysti saattaahan se olla häiritsevää, kun porukka koko aika odottaa ja valittaa, että etkös pian ala hommiin. Ehkä meidänkin pitäisi ottaa tämä huomioon ja antaa hänen (puhun siis Frogosta nyt) yrittää itse ilman meidän arvosteluja saada jotain aikaiseksi omaan hitaaseen tyyliinsä.


Odotteleminen tuotti kuitenkin tulosta ja meille tuli uusi ongelma sillä sika (puhun nyt siasta, enkä Frogosta) halusi lisää sitä Cyberseksiä, eikä halunnut laskeutua etujaloilleen. Kampaajatädin oli pakko mennä kampaamoon rauhoittelemaan kampausta odottelevia asiakkaitaan. Kuulin seuraavan lauseiden vaihdon mikä tapahtui Taklish (Filippiinien englantia) kielellä: 
"The pig is still bagriding and will have a second round. Vastauksena kuului: WHO??? Marilyn´s americano ??? No, the pig."

Bucana Pacita, Mindanao lokakuu 2010. Ote päiväkirjasta.

Filippiinien kirjeenvaihtajalta.
Bucana Pacita, Lanoe del Norte, Mindanao, The Philippines
Torstai, 05.10.2010
Tulimme tiistaina tänne Bucana Pacitaan, joka on joen varrella. Matka tänne taittui mukavasti kaupunkilais-sukulaisten kanssa. He jäivät kuitenkin tuonne sivilisaatioon eivätkä tulleet mukaan tänne jokiviidakkoon. Matka oli kuuma. Matkavälineinä olivat mopotaksit joita täällä kutsutaan nimellä ”motor” eli moottori, vanha autolautta joka ei varmasti olisi läpäissyt Eurooppalaista laivakatsastusta, ja viimeinen etaappi kanootilla seilaten. Ennen matkan alkua katollilaiset sukulaiseni kävivät suutelemassa ja koskettelemassa lauttarannan lähellä olevassa kirkossa Matkailijoiden Pyhimystä. 
Laskuveden takia emme kuitenkaan päässeet perille asti kanootilla joten viimeiset puoli kilometriä kävelimme pitkospuu siltoja pitkin. Se vaatii hyvää tasapainotaitoa, sillä pitkospuut täällä ovat bambuspuuta. Bambuspuu on liukas ja pyöreä eikä kulkuteillä jotka ovat leveydeltään noin vajaan metrin ole mitään kaiteita. Myöskään nuo pyöreät bambuspuut eivät ole samanpaksuisia. Pitkospuut ovat noin puolentoista metrin korkeudella, sillä nouseveden aikana Bucana Pacitan kylä on meren pohjaa. Talot ( hökkelit) on rakennettu paalujen päälle. Nousuveden aikana meri on pari centtiä lattian alla. Jos teidän pulska satakiloinen kirjeenvaihtajanne putoaisi pitkospuilta, niin tuskin siinä mitään jäseniä katkeaisi, mutta todennäköisesti se herättäisi hilpeyttä paikkakuntalaisissa, sillä putoaminen tapahtuisi pehmeään mutaan ja paskaan, sillä kylän kaikki jätevesi , niin harmaat ja mustat sun muun värin lietteet niin ihmisiltä kuin eläimiltä menevät suoraan ulos. Nousu- ja laskuvesi sitten vie päivän paskat merelle. Ja meri tekee sen homman niin hyvin, että täällä ei haise. Meri huuhtelee kylän puhtaaksi. Älkäämme kuitenkaan kauhistelko tätä puhtaanapitojärjestelmää, sillä ovathan Venäläiset aina laskeneet kaiken likavetensä Suomenlahteen ja Itämereen. Täällä Bucana Pacitalla tuo jätevesi on etupäässä luonnollista jätettä ja pyykinpesuvettä. Mitään suuria mattoja täällä ei pestä, joten pyykinpesukin on pientä vaikka perheistä saattaa löytyä montakin perillistä. Lattioilla ei ole mattoja, koska matto on kuuma kävellä. Plywood levylattia tai köyhemmissä talouksissa riukulattia on viileä. 
Pesukoneita ei täältä löydy. Pesin käsipyykkiä aamupäivällä terassilla ja se sai aikaan suurta hilpeyttä paikallisissa. ”Longnose” pyykinpesussa. Vaimon veli kävi sitten huuhtelemassa pyykin yhteisen käsinpumpattavan makeavesi kraanan alla. Kylän asukkaille kaikki ulkomaalaiset ovat niin harvinaisia, että heitä kutsutaan yhteisnimellä ”Americano” taikka ”Longnose”. Useimmat Filippiiniläiset ovat ”Flatnose”. Vaimoni esimerkiksi on erittäin ylpeä siitä, että hän on ”Longnose” vaikka onkin Filippiiniiläinen. Johtuu ehkä jostain Espanjalaisesta tai Portugaalilaisesta esi-isästä. Vaimoni sukunimi on espanjalainen. 
Minä ja pian yksivuotias tyttäreni olemme ainoat ulkomailla syntyneet täällä Bucana Pacitassa. Muita ulkomaalaisia pitkänenäisiä täällä tuskin on käynyt vuosiin, jos ei nyt joku lähetys-saarnaaja.   Kyläläiset väittävät minun olevan ensimmäinen Americano, joka on vieraillut tässä kylässä. Tietääkseni eräs Ruotsalainen tuttuni on käynyt täällä, mutta oli täällä ainoastaan tunnin pari. No, minullahan on täällä jopa oma rivitalo ja paskahuusi.  
Kyläläisillä on jonkinlainen hämärä käsitys siitä, että Marilyn´s American husband on syntynyt Finland nimisessä paikassa, hän on Denmark Citizen, mutta missä on Finland se on heille suuri pohdinnan aihe. Danmark tiedetään jotenkuten, koska Marilyn lähti sinne töihin. Marilynin isä selitti minulle tänään, että hän ei pistänyt lapsiansa simpukoita keräämään, vaan lähetti sensijaan lapsensa opiskelemaan ja sivistymään kaupunkiin. Nykyään asiat ovat kuitenkin muuttuneet ja kylän lapset käyvät koulua joka on noin 10 kilometrin päässä täältä. Muutama vuosi sitten täällä oli ainoastaan kolme perhettä. Nyt täällä asuu jo noin 200 ihmistä. He eivät ole tulleet tänne sentakia, että heillä olisi täällä paremmat olot vaan koska tämä on aluetta jota ei omista kukaan. Ehkä valtion aluetta. Mitään rakennuslupia ei tarvitse hakea. Heidät oli häädetty pois entiseltä asuinalueeltaan, koska alueen omisti yksityinen liikemies joka ei enää halunnut heidän siellä asuvan. Satoja ihmisiä lähti sitten etsimään uutta asuinpaikkaa. Vaimoni suku on pioneereja täällä ja hyvin arvostettuja koska olivat ne ensimmäiset jotka tulivat tänne. Ovat asuneet täällä jo pari sukupolvea. 
Kylässä on sähköt, mutta näkisittepä ne sähköasetukset. Sähkölankaa menee sinne sun tänne. Brown out (täällä eivät sano black out) tapahtuu useamman kerran päivässä. Mitään aircondissoneita ei täällä ole, mutta muutamissa hyteissä on kuitenkin liikutettava sähkötuuletin. Melkein kaikissa taloissa on ghettoblaasteri, joka aloittaa melun jo aikaisin aamulla kukonkiekunnan aikaan. Varakkaimmilla perheillä on myös Karokee laitteet. Joten melu saattaa olla kova auringonlaskuun asti. Senjälkeen on taas rauhallista kun paikalliset Elvikset, Tom Jonesit. Frank Sinatrat ja Madonnat menevät levolle. 
Kirjeenvaihtajanne lopettaa tämänpäiväisen raportin nyt, koska moskiitot purevat liikaa ja aamulla kukot alkavat kiekumisen aikaisin. Me nukumme moskiittonetin alla omassa huoneessamme, jonka rakennutin tänne viime vuonna. Se on rakennettu vaimoni vanhempien talon jatkoksi. Huoneen alla virtaa joki, joka parhaillaan vie paskat pois kylältä merelle. Huoneessamme ei nukuta patjan päällä vaan alustana on Plywood lattia ja siihen on sitten levitetty ohut matto. Patjoja ei täällä tunneta. Huoneen rakennutin en meidän takia vaan avustaakseni vaimoni perhettä. Mutta mukava on nukkua omassa huoneessa. Useimmissa hyteissä koko perhe nukkuu yhdessä huoneessa, niin isovanhemmat, vanhemmat, kuin myös perheen lapset. Lapsia on monta joka perheessä. 
Seuraava ulkomaan avustus projektini on paskahuusi, joka on jo puolivalmis tuolla keskellä jokea. Tällä viikolla lähden ostamaan lisää Plywoodia, että saan rakennettua huusiin seinät. Mukavampi istua ilman, että koko kylä seuraa Pitkänenän toimintoja. Olen tilannut jo oikein vessanpöntönkin, sillä kylän rikkaimmalla miehellä on kuulma sellainen, joten hommaanpa minä myös. Tosin ei hänellä eikä myöskään minulla ole mitään vesiklosettia vaan ainoastaan pönttö suoralla reiällä. Kävin juuri illan pimeydessä kokeilemassa seinätöntä paskahuusiani. Tulikärpäset ja moskiitot iskivät heti kimppuuni, mutta kun sammutin valon otsalampustani, niin nekin jättivät minut rauhaan ja oli ihan mukava istua siellä oven kynnyksen päällä, sillä ei huusissani ole edes lattiaa vielä. Ajattelin elämänmenoa. Pohdiskelin sitä, että saisikohan sitä jotain avustusta tähän paskahuusin tekoon joko EU:lta tai joltain Ulkomaan avustusjärjestöltä. Varttitunti meni, mutta sitten kuulin kuinka vaimon velipojat pohti bambuspuu sillalla, että onkohan Longnose pudonnut jokeen. 

Kirjeenvaihtajanne Filippiineiltä
Ps. Pistän raporttini USB tikulle ja lähetän kaupungilta, kun olen ostamassa Plywoodia. 


Pistan kuvia myohemmin, jos onnistun saamaan jonkinlaisen oman nettikontaktin. Ensiviikolla matkustamme luultavasti Cebuun joka on iso kaupunki. Taytyy hoitaa erilaisia paperiasioita, viranomaisten lahjonta sun muita tarkeita asioita.


Tarkeita ajankohtaisia kysymyksiä, joita on esitetty Filippiinien kirjeenvaihtajalle:
Veini esitti kysymyksen tuosta kansallisuuslaulu taidosta. Tuota minun taytyy kysya sukulaisilta. Olen melkoisen varma, etta vanhemman polven Filippiinilaiset eivat osaa, silla monetkaan heista eivat ole kayneet kouluja. Selvitan asian seuraavaan raporttiini. 
Nutfinn kehoitti kantamaan asetta. Ehka hyvakin neuvo, mutta esimerkiksi nyt olen lahikaupungissa ja tuossa Internetti kahvilan ovessa luki, etta ase pitaa jattaa ulkopuolelle. Olisi muija sitten voinut seisoa kadulla Magnumin tai pumpuhaulikon kanssa. Vartiossa.

Kytätessäni jobia 70 luvun lopussa Antwerbenissä tapasin mennä iltaisin Olli Altin omistamaan Skagerakin merimies kapakkaan Siellä istui usein suomenruottalainen Lundqvist. Hän kertoi minulle nuorelle meripojalle seuraavan tosi tarinan. Ja Lundqvist ei valehdellut. 70-luvun alussa eräs Merimiespalvelu toimiston virkailija sai tehtäväkseen yrittää auttaa niitä monia suomalaisia merimiehiä joiden englannin kielen taito oli niin huono, että matkustaminen individuualisesti ulkomaille oli vaikeata. Tämä toimihenkilö yritti ensin tehdä sanakirjan: "Merimiehen Parlööri, Suomi-Englantti". Tämä ei kuitenkaan auttanut valtamerten sankareita. Senjälkeen toimihenkilö sai idean painattaa suuria pahvikyltejä tekstillä:I AM FROM SUOMI-FINLAND. PLEASE, HELP ME! Tuollaisen kyltin saattoi sitten hädän hetkellä pistää kaulaan roikkumaan. Jos piti päästä vaikka vessaan, eikä hätään löytänyt Merimiehen Parlööristö Englanttin lausetta: I wanna pizza.Nyt kävi sitten niin, että eräs mootorimies oli matkalla Seutulasta Jenkkeihin laivalle. Välilasku Heatrowissa. Kaverin englannin kielen taito oli niin huono, että hänet varustettiin Seutulassa tällä kyltillä. Finnairin koneessa vielä pärjättiin hienosti ja oluen ja alkoholijuomien saaminen onnistui Suomen kielellä. Heatrowissa moottorimies jo pienessä humalassa istahti väsyneenä penkille, kun ei mistään tahtonut löytyä sitä Jenkkeihin menevää flygaria. Moottorimies muisti kuitenkin kyltin ja pisti sen kaulaan roikkumaan ja nukahti siihen penkille. Herättyään pienessä krapulassa hän huomasi, että ystävälliset ihmiset olivat pistäneet rahaa hänen vieressään olevaan karvahattuun. Pieni päälasku kertoi nopeasti, että parin tunnin lepo oli antanut enemmän rahaa, kuin mikä olisi päivän tienesti tankkerilla. Ja lentokentän taxfreeistä sai halvalla juomia.Kaveri oli tarinan mukaan asunut siellä Heatrowin Airportilla pari viikkoa. Ihmiset olivat säälistä antaneet miesparalle kolikoita ja jopa setelirahaa, koska hänellä oli ollut elämässään, niin kova kohtalo, että oli syntynyt Suomi-Finlandiaan. Karvahattuun tuli rahaa riitävästi ja jano ei päässyt yllättämään. Suomessa oli tuon pari viikon aikana merenkulkijan katoaminen aiheuttanut suurta kohua, koska viimeinen tieto hänestä oli, että hän oli poistunut Finnairin koneesta Heatrowissa ja sen jälkeen täysin kadonnut. Englantilaiset Poliisi Bobit viimein löysivät tämän humalaisen metsien miehen lentokentältä ja ilmoitus lähetettiin Suomeen, että miesparka on löytynyt. Suomessa viranomaiset julistivat asian heti salaiseksi, sillä mitään hyvää mainostahan se ei ollut Suomelle. Englannissa taasen asia oli tullut oikein Timesiin jossa oli ollut kuva karvalakkisesta deleriumia kärsivästä metsien miehestä jota talutettiin raudoissa Finnairin koneeseen. Hän oli kovasti vastustanut Suomeen palauttamista. Timesin etusivulla oli myös ollut kuva tästä pahvikyltistä: I AM FROM SUOMI-FINLAND. PLEASE, HELP ME !

APTEEKISSA

Filippiineillä apteekit ovat erilaisia, kuin Pohjoismaissa. Yleensä apteekeissa on ainoastaan yksi farmaceutin koulutuksen saanut. Hän sitten tärkeänä istuu lääkepullojen ja tablettien keskellä tiskin takana. Muu henkilökunta on tiskillä palvelemassa asiakkaita ja jos asiakkaat esittävät kysymyksiä joihin he eivät osaa vastata niin he sitten hyvin nöyränä pokkailen menevät kysymään tältä kaiken tietävältä farmaceutilta, joka sitten ilmoittaa mitä myrkkyä tai lääkettä asiakkaan on otettava. 

Ormocin kaupungissa menin ostamaan alkoholia moskiiton puremiin. Apteekki oli täynnä porukkaa ja tuloni huomattiin heti. Kaikki asiakkaat kiinnostuivat heti, että mitähän lääkettä Americano tarvitsee. Palvelemaan minua tuli nuori erittäin kaunis ja viattoman näköinen nuori nainen. Ajattelin, että teenpä hieman huvia nyt ja ilmoitin haluavani kondoomin. Nyt on niin, että Filippiineillä ei osteta koko purkkia pillereitä vaan pilleri tai pari kerrallaan. Tyttö punastellen kiikutti minulle kondoomin ja minä aloin vakavana tutkimaan plastikin sisällä olevaa kondoomia. Kaikki liiketoiminta apteekissa pysähtyi ja kaikki odottivat jännityksellä onko Americano tyytyväinen kondoomiinsa. Aloin vakavana tiedustelemaan kondoomin kokoa ja sitä, että onko kysymyksessä Filippiino size vai mahtaisiko olla minun koko. Tyttö ei sitä tiennyt ja meni kysymään farmaceutilta. Farmaceuttinainen iski minulle salaa silmää ja lähetti tytön takaisin kysymään:"SIR, WHAT IS YOUR SIZE ? ". Tässä vaiheessa oli apteekki ihan täynnä porukkaa ja asiakasyleisöni oikein kohahti, kun ilmoitin että "extralarge and sometimes even extra-extralarge". Tyttö nyt taas takaisin farmaceutin luo ilmoittamaan kyrpäni koon. Tässä vaiheessa jo muut asiakkaat olivat pahoillaan puolestani ja taputtelivat selkääni: "BAD LUCK, SIR, TOO BIG, TOO BIG, VERY BAD LUCK, YOU NO FUCK TODAY ". 
Mutta sitten tyttö tuli takaisin onnellinen ilme kasvoillaan ja ilmoitti, että " FREE SIZE, SIR !!!". Syvä hiljaisuus joka oli vallinut apteekissa vaihtui nyt ilohuutoihin ja kaikki olivat onnellisia siitä, että Americano fuck today.

Tsunami varoitus

Oltiin Mindanaossa, mutta ei päästy käymään vaimon kotikylällä siellä viidakossa, kun kontaktini siellä viidakko seudulla varoittivat, että kidnappausuhka pitää ottaa vakavasti. Aseelliset selkkaukset ja terroristien toiminta on lisääntynyt. Näistä asioista hallitus ei paljon ilmoittele. Hyvä kun on omat kontaktit. 

Oltiin muiden sukulaisten vieraina Ozamis nimisessä kaupungissa siellä Mindanaossa. Eräs vanha sukulaispappa oli kuollut ja oltiin ruumiin valvontajuhlissa. Filippiineillä on tapana, että vainaja arkussaan pistetään keskelle huonetta, sukulaiset ja vieraat sitten valvovat, pelaavat korttia, ryypiskelevät, syövät ja juttelevat. Vainaja makaa arkussaan ja arkun kantena on pleksilasi. Siinä vainaja sitten makailee viikon päivät. Minkäänlaista hajua en kuumuudesta huolimatta huomannut vaikka yritinkin haistella. Eli kemikaaleja varmaan pumpattu vainaja täyteen. Huulipunaa ja puuteria naamassa. Eli kauniimpi vainajana, kuin elävänä.
Tapasin tämän papan lokakuussa ja oikein mukava mies. 

Sieltä Ozamis kaupungista mentiin lautalla Cebu saaren Cebu kaupungiin. Siellä muutama päivä. Kaupunki on tuttu meille. Cebusta sitten eilen illalla lähdettiin lautalla tänne Leyteen. Vaimo sai sitten lauttamatkan aikana viestin mobiiliin tädiltänsä, että Leyten saarella on Tsunami varoitus ja useimmat naapureista lähteneet vuoristoon. Täti ei kuitenkaan voinut lähteä, kun piti pitää sikalasta huolta. Me ei oltu Japanin maanjäristyksestä kuultu mitään. Jonkinlainen tsunami sitten iskikin kuulma Leyten rantaan. Olivat mitanneet metrin korkean aallon. Tosin, luulen, että ei mikään tsunami todellisuudessa iskenyt rantaan vaan sen Filippiiniläisen virkamiehen, joka varoitti tsunamista piti nyt keksiä joku selitys varoitukselle. Täällä Filippiineillä pitää koko ajan käyttää omaa järkeä, eikä luottaa siihen, että hallitus tai viranomaiset tietävät jotain asioista. Mekin seurataan nyt internetistä mitä tapahtuu Japanissa, eli tuleeko lisää järistyksiä, jotka voisivat aiheuttaa tsunamin. 
Nämä asiat pitää ottaa vakavasti sillä tästä tädin talosta mereen on ainoastaan metrin matka. Ja jos sinne Mindanaon jokiviidakkoon missä meillä on oma paskahuusi keskellä jokea iskee tsunami, niin koko kylä häipyy veden alle.

Pythonin metsästys

Olin viime viikolla syntymäpäivä juhlilla Leyten saarella, ja siellä juttelin paikallisen Katollisen pastorin kanssa. Kun hän kuuli, että olin kierrellyt Pohjois Boholin saaren vuorilla, ja mainitessani, että piti olla varuillaan käärmeitten takia, niin hän kiinostui kovasti, että olinko nähnyt Pythoneita siellä, hän kun, niin kaipasi kunnon Pyyttoni soppaa. Lupasin ensi kerralla katsella, jos saisin yhden kiinni. Vuorilla on tosin, niin kuumaa, kun on kuivakausi tulossa, että Pyyttoni saattaa mennä pilalle selkärepussa. Toisaalta, jos sen jollain tavalla saisi kuljetettua elävänä vuorilta alas ja lähetettyä laivalla papille. Siinä on vaan se, että, jos se pääsee irti pasaseerilaivalla, niin siinä saattaa turistiluokassa nousta iso melu.

Pythonista saa kuulma hyvän hinnan, joten saattaisi olla hyvä business ystävälleni Du Dungille joka asustelee siellä vuorilla. Hän on vaan, niin hirveän peloissaan heti kun aletaan edes puhumaankaan Pythoneista. Cobrat on okey, mutta Pyyttoni.

Olen nyt kuitenkin tutkinut kuinka Pyyttoni otetaan kiinni. Internetistä löysin seuraavat ohjeet:


Graziani doesn't carry a lot of equipment with him during a hunt, but he has equipped his truck with high-powered spotlights. And there's no special technique for capturing the pythons. When he sees one, he simply grabs it by the tail and waits for it to start striking at him.

"I let it strike five to seven times," he said. "Each strike became more labored. I wait for it to tire itself out."

When the snake tires, Graziani grabs it behind the head and puts it into a large, lockable plastic container. He was bitten once by an eight-and-a-half foot python that his son captured. He said the bite wasn't especially painful, but one of the python's small, needlelike teeth did break off in one of his knuckles.

"We expect a defensive bite. It wants to hit you and get away," Graziani said. "When that happens, it's like 80 or 100 hypodermic needles puncturing your flesh and coming out."

Graziani said the bite healed without becoming infected.

Jeps, yksinkertainen homma. Tosin ei ole meillä spotlaitteja, eikä kannellisia saaveja, mutta saattaahan homma onnistua ilmankin. 

Eräällä toisella Floridalaisella sivulla sanottiin, että pitää kuulma olla oikein Pyyttoni veitsi. Onhan meillä machetti ja kirveskin. Vaikka tosin luulen, että jos minä alan karjumaan pidellessäni Pyyttonin hännästä kiinni, että kaiva se kirves esille repusta ja lyö nyt se käärmeen pää irti, niin siinä on Do Dong joko pyörtynyt tai häipynyt vuorten taa.

Du Dunkin isä Cosmi on kyllä ihan toista luokkaa. Hänellä on kova maine käärmeentappajana. Kun yövyin hänen talossaan huomasin oven edessä pitkän kepin jonka päässä oli iso naula. Cosmi mainitsi, että joskus cobra saattaa tulla yöllä taloon sisälle, kun on maalattia, silloin on hyvä olla keppi lähellä. "Sleep well Americano, good night Longnose !"

Jackfruitti. Pohjoismaissa tuntematon hedelmä

JACKFRUITTI
Jackfruittin tuntee siitä, että se on painava, ruman näköinen päältäpäin (elefantin nahkan tapainen) ja sisällä olevat siemenet ovat pienen kiven kokoisia. Ne siemenet ovat niin suuria, että tuskin on pelkoa, että ohimennessä tulee nielaistua. Jackfruittia on parasta syödä käsin repimällä, muuten se tuskin onnistuukaan. Syönnin jälkeen pitää pestä kädet, sillä Jackfruitti on aivan kuin tahmeaa liimaa. Ja vaikea saada pois käsistä. 
Kun syö ensimmäistä kertaa, on ehkä parasta saada neuvoa paikanpäällä kokeneelta Jackfruittin syöjältä. 

Näin se jotenkuten onnistuu:
1. Halkaise hedelmä.
2. Purista siemenet pois.
3. Poista valkoiset saumat.
4. Revi käsillä paloja syötäväksi.
Maku on tosi hyvä.

Hedelmä on todennäköisesti lian painava importti/exportti hedelmäksi.
Tässä meidän tädin talon edustalla niitä on puu täynnä. Jackfruitit on peitetty säkeillä, ettei tuhoelukat ala niitä syömään.

Kapteeni