Hyvää uuttavuotta täältä Bohol saarelta!
Olemme tarkemmin sanottuna Carmen nimisessä kaupungissa, joka on saaren keskellä. Olemme kyllä matkustelleet eri paikoissa täällä saarella. Eilen olimme rannikolla Tubigon nimisessä kaupungissa. Joulun vietimme Amerikkalaisen ystävämme ja hänen Filippiiniläisen rouvansa luona Sierra Boulones kylän lähellä vuoristossa. Meidän on myös kutsuttu sinne uuttavuotta viettämään, mutta aiomme olla täällä Carmenissa, koska tarkoitukseni on mennä heti uudenvuoden jälkeen takaisin Trinidadin lähellä oleville vuorille. Olimme siellä pari päivää ennen joulua. Todella kaunis paikka. On niin korkealla, että sieltä näkee, niin kauas, kuin silmä kantaa. Kaukana matalampien mäkien ja vuorien takana näkyy sininen valtameri. Yksi kauniimpia paikkoja mitä olen nähnyt. Siellä asuu eräs Filippiiniläinen perhe, joka muutti pois vaimoni kotikylästä 80 – luvulla. He muuttivat Bucana Pacitan jokiviidakosta vuorille. Vaihtoivat kalastajan ammatin palmuöljy-, casava-, coconut- ja banaani farmareiksi. Mikään niin iso ei heidän tilansa ole. Muutama hehtaari, mutta se ilmeisesti on tarpeeksi iso antamaan toimeentulon. Elämä siellä on vaatimatonta. Päivä alkaa tunti pari ennen aurinkon nousua ja nukkumaan mennään tunti pari aurinkonlaskun jälkeen. Eli noin kello neljästä aamulla kello seitsemään illalla. Päivänvalo tulee tuossa noin vähän ennen kello kuutta ja laskee illalla puolikuuden aikoihin. Keskipäivän aikoihin monet menevät varjoon siestaa pitämään kuumuuden takia. Tosin täällä korkealla ei ole niin kuumaa, kuin rannikolla. Täällä on hyvin miellyttävä ilmasto. Raikas leuto tuuli joka puhaltaa päivisin pitää lämpötilan sopivana. Täällä ei tarvitse muuta vaatetusta, kuin kevyet shortsit ja sleevless paita. Sandaalit tai kusiluikkarit jaloissa. Kun patikoin tuolla Trinidadin vuoristossa kaipasin kyllä vahvoja marssikenkiä, siellä kun on paljon käärmeitä. Kumisaappaista ei kuulma ole paljon apua. Kuulma on käärmeen puraisu niin vahva, että menee myrkkyhampaat läpi. Amerikkalainen ystäväni kertoi, että häntä oli cobra alkanut seuraamaan ja joutui alkamaan kepillä häätämään sitä pois. Hommasin eilen viidakkoveitsen. Tosin Amerikkalainen ystäväni meinasi asiantuntijana, että pumpgun on se paras käärmeentappotapa. Mikäli olette nähneet Crocodile Dundee filmin, niin hänellä on vähän samantapainen veitsi. Pituus noin puolimetriä. Tubigonissa eilen eräs Filippiiniläinen sitä kauppasi minulle. Pyysi 250 pesoa, mutta sain hinnan alas 190 pesoon eli 3 ja risat euroa, jos sitäkään. Ostin tuon veitsen sentakia, että sillä saa halkaistua kookospähkinän. Herättäisi huomiota valkoihoisissa turisteissa, jos kävisi syömässä Mac Donaldsissa ja vetäisi viidakkoveitsen repusta ja luovuttaisi hampurilaisen ajaksi securityguardille. Pitäisi vaan olla Crocodile Dundeen tai mikä parempi, Indiana Jonesin hattu päässä. Tosin lähin Mac Donaldsi on Tagbilaran kaupungissa saaren eteläpuolella. Siellä on paljon turisteja. Nuo Mac Donaldsit täällä Filippiineillä on aina täynnä turisteja tai täällä asuvia Americano eläkeläisiä. Ne eivät uskalla muualla syödä, pelkäävät ripulia niin paljon, että tulee jo siitä paskat housuihin. Me ei olla paljon käyty Mac Donaldseissa, sillä me ollaan syöty mitä eteen on pistetty paikallista sapuskaa. Tosin olen alkanut välttämään liikaa riisin syöntiä. Vaikka olenkin tottunut riisin syöntiin, niin täällä se alkaa olemaan liian paljon. Aamuisin riisiä johon on kaadettu kalasopan lientä päälle, että menee liukkaammin alas. Riisiä päivälliseksi ja illalliseksi. Välipaloina riisikakkua tai jotain muuta. Riisiä, riisiä ja riisiä. Riisistä saa helpolla kovan mahan. Vaikka olenkin jo lapsuudesta asti tottunut siihen, että kiitollisena syödään sitä, mitä eteen pistetään, niin nyt viisikymmen vuotiaana olen alkanut protestoimaan. Hedelmiä tulee syötyä paljon ja ne maistuvat todella hyviltä.
Kokeilin muuten tässä yhtenä päivänä matkustaa bussin sivulla (sideriding), koska bussiin ei mahtunut sisälle. Se tapahtuu niin, että riiputaan oviaukosta ulos ja pidetään jostain kiinni yhdellä kädellä bussin mennessä ylös tai alas vuorenreunaa serpentiinitiellä. Kovaa hommaa, kun ei ole tottunut. Amerikkalainen ystäväni tapaa istua linja-auton kattotelineellä. Sitä en ole kokeillut. Helppoa hommaa hänelle, kun on monivuotinen kokemus Vietnamin sodasta ampujana rescue helikopterissa. Sanoi, että pitää muistaa pitää pää alhaalla, kun mennään sähköjohtojen alta.
Veljeni kyseli, että milloin aiomme pistää kurssin Scandinaaviaan päin. Vastaan siihen, että miksi sinne täältä lähtisi, sillä banaanit sun muut hedelmät ovat halppoja ja, jos olisi hieman aktiivisempi, niin tuossahan niitä roikkuu banaanipuussa ikkunan toisella puolella sen kun kurkottaa käden ulos ja alkaa syömään.
Tässä nyt Filippiinien tärkeimmät uutiset tällä kertaa.
Hyvää uuttavuotta teille kaikille !
Olemme tarkemmin sanottuna Carmen nimisessä kaupungissa, joka on saaren keskellä. Olemme kyllä matkustelleet eri paikoissa täällä saarella. Eilen olimme rannikolla Tubigon nimisessä kaupungissa. Joulun vietimme Amerikkalaisen ystävämme ja hänen Filippiiniläisen rouvansa luona Sierra Boulones kylän lähellä vuoristossa. Meidän on myös kutsuttu sinne uuttavuotta viettämään, mutta aiomme olla täällä Carmenissa, koska tarkoitukseni on mennä heti uudenvuoden jälkeen takaisin Trinidadin lähellä oleville vuorille. Olimme siellä pari päivää ennen joulua. Todella kaunis paikka. On niin korkealla, että sieltä näkee, niin kauas, kuin silmä kantaa. Kaukana matalampien mäkien ja vuorien takana näkyy sininen valtameri. Yksi kauniimpia paikkoja mitä olen nähnyt. Siellä asuu eräs Filippiiniläinen perhe, joka muutti pois vaimoni kotikylästä 80 – luvulla. He muuttivat Bucana Pacitan jokiviidakosta vuorille. Vaihtoivat kalastajan ammatin palmuöljy-, casava-, coconut- ja banaani farmareiksi. Mikään niin iso ei heidän tilansa ole. Muutama hehtaari, mutta se ilmeisesti on tarpeeksi iso antamaan toimeentulon. Elämä siellä on vaatimatonta. Päivä alkaa tunti pari ennen aurinkon nousua ja nukkumaan mennään tunti pari aurinkonlaskun jälkeen. Eli noin kello neljästä aamulla kello seitsemään illalla. Päivänvalo tulee tuossa noin vähän ennen kello kuutta ja laskee illalla puolikuuden aikoihin. Keskipäivän aikoihin monet menevät varjoon siestaa pitämään kuumuuden takia. Tosin täällä korkealla ei ole niin kuumaa, kuin rannikolla. Täällä on hyvin miellyttävä ilmasto. Raikas leuto tuuli joka puhaltaa päivisin pitää lämpötilan sopivana. Täällä ei tarvitse muuta vaatetusta, kuin kevyet shortsit ja sleevless paita. Sandaalit tai kusiluikkarit jaloissa. Kun patikoin tuolla Trinidadin vuoristossa kaipasin kyllä vahvoja marssikenkiä, siellä kun on paljon käärmeitä. Kumisaappaista ei kuulma ole paljon apua. Kuulma on käärmeen puraisu niin vahva, että menee myrkkyhampaat läpi. Amerikkalainen ystäväni kertoi, että häntä oli cobra alkanut seuraamaan ja joutui alkamaan kepillä häätämään sitä pois. Hommasin eilen viidakkoveitsen. Tosin Amerikkalainen ystäväni meinasi asiantuntijana, että pumpgun on se paras käärmeentappotapa. Mikäli olette nähneet Crocodile Dundee filmin, niin hänellä on vähän samantapainen veitsi. Pituus noin puolimetriä. Tubigonissa eilen eräs Filippiiniläinen sitä kauppasi minulle. Pyysi 250 pesoa, mutta sain hinnan alas 190 pesoon eli 3 ja risat euroa, jos sitäkään. Ostin tuon veitsen sentakia, että sillä saa halkaistua kookospähkinän. Herättäisi huomiota valkoihoisissa turisteissa, jos kävisi syömässä Mac Donaldsissa ja vetäisi viidakkoveitsen repusta ja luovuttaisi hampurilaisen ajaksi securityguardille. Pitäisi vaan olla Crocodile Dundeen tai mikä parempi, Indiana Jonesin hattu päässä. Tosin lähin Mac Donaldsi on Tagbilaran kaupungissa saaren eteläpuolella. Siellä on paljon turisteja. Nuo Mac Donaldsit täällä Filippiineillä on aina täynnä turisteja tai täällä asuvia Americano eläkeläisiä. Ne eivät uskalla muualla syödä, pelkäävät ripulia niin paljon, että tulee jo siitä paskat housuihin. Me ei olla paljon käyty Mac Donaldseissa, sillä me ollaan syöty mitä eteen on pistetty paikallista sapuskaa. Tosin olen alkanut välttämään liikaa riisin syöntiä. Vaikka olenkin tottunut riisin syöntiin, niin täällä se alkaa olemaan liian paljon. Aamuisin riisiä johon on kaadettu kalasopan lientä päälle, että menee liukkaammin alas. Riisiä päivälliseksi ja illalliseksi. Välipaloina riisikakkua tai jotain muuta. Riisiä, riisiä ja riisiä. Riisistä saa helpolla kovan mahan. Vaikka olenkin jo lapsuudesta asti tottunut siihen, että kiitollisena syödään sitä, mitä eteen pistetään, niin nyt viisikymmen vuotiaana olen alkanut protestoimaan. Hedelmiä tulee syötyä paljon ja ne maistuvat todella hyviltä.
Kokeilin muuten tässä yhtenä päivänä matkustaa bussin sivulla (sideriding), koska bussiin ei mahtunut sisälle. Se tapahtuu niin, että riiputaan oviaukosta ulos ja pidetään jostain kiinni yhdellä kädellä bussin mennessä ylös tai alas vuorenreunaa serpentiinitiellä. Kovaa hommaa, kun ei ole tottunut. Amerikkalainen ystäväni tapaa istua linja-auton kattotelineellä. Sitä en ole kokeillut. Helppoa hommaa hänelle, kun on monivuotinen kokemus Vietnamin sodasta ampujana rescue helikopterissa. Sanoi, että pitää muistaa pitää pää alhaalla, kun mennään sähköjohtojen alta.
Veljeni kyseli, että milloin aiomme pistää kurssin Scandinaaviaan päin. Vastaan siihen, että miksi sinne täältä lähtisi, sillä banaanit sun muut hedelmät ovat halppoja ja, jos olisi hieman aktiivisempi, niin tuossahan niitä roikkuu banaanipuussa ikkunan toisella puolella sen kun kurkottaa käden ulos ja alkaa syömään.
Tässä nyt Filippiinien tärkeimmät uutiset tällä kertaa.
Hyvää uuttavuotta teille kaikille !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti