tiistai 9. marraskuuta 2010

Filippiinien Kirjeenvaihtajalta 17.


Tälläkertaa raportoin possun grillauksesta:

Ensinnäkin valitaan sika. Aikaisemmassa raportissani koiran grillauksesta neuvoin valitsemaan keskikokoisen koiran. Possun grillauksessa suosittelen kooksi noin 35 - 40 kg..

Sian niinkuin myöskin koiran grillauksen esivalmisteluissa on tärkeätä, että possu/ koira ennen teurastusta pestään. Siallahan on harvemmin kaulapantaa, joten kaulapannan sijasta voi käyttää narua kärsän ympärillä. 
Kuva

Nopealla viillolla noin 4 cm. teurastetaan sika. Viillon alla pidetään peltipurkkia (hienoimmissa perheissä Tubberware). Tähän astiaan valutetaan veri. Verta tulee lisää myöhemmässä vaiheessa, kun avataan sika ja sisäelimet poistetaan. Sieltä mahasta voi sitten kahvikupilla kauhoa lisää verta pois. 
Kuva

Olemme nyt päässeet siihen vaiheeseen, jossa koiran grillauksesta kiinnostuneiden pitää palata tuonne aikaisemmin kirjoittamaani koiran grillaus ja resepti ohjeisiini. Sillä koiran turkki on parasta varovasti polttaa pois. Voitte kuitenkin palata takaisin tänne poltettuanne koiran turkin ja soveltaa sian grillauksen ohjeita myöskin koiran grillauksesssa

Teurastuksen avustujat ovat huolehtineet siitä, että iso kattila kiehuvaa vettä on valmiina. 
Kuva

Nyt kauhalla kaadetaan pieniä määriä kiehuvaa vettä sian nahalle. Vanhanaikaisilla Wilkonsinin partavälineillä aletaan raaputtamaan sian nahkaa pois. Tämä on aikaa vievää puuhaa ja vaatii kärsivällisyyttä. 
Kuva
Kuva

Myöskin terävällä veitsellä voi raaputtaa nahkaa pois.
Kuva

Seuraavassa viestissäni annan ohjeita sisäelinten poistamisesta.
Avatar
Kapteeni
 
Viestit: 146
Liittynyt: To Touko 13, 2010 9:48 pm

Re: Filippiinien kirjeenvaihtajalta

ViestiKirjoittaja Kapteeni » To Marras 04, 2010 1:38 pm
Kuva

Tänään tuli viesti tuolta Bucanan jokiviidakosta, että se mun paskahuusin tekijä on viety joelta sairaalaan kovien mahakouristusten takia. Eivät kyselleet minulta apua, mutta vaimon tädiltä, jonka luona me asustellaan täällä toisella saarella. Tämä carpenteeri kun on tädin miehen veli. 
Se on paha paikka useammalle Filippiiniläiselle, jos joutuu sairaalaan. Varsinkin Bucanan viidakossa. Carpenteeri tienaa 200 pesoa (3,36 Euroa) päivässä, jos on kirvesmiehen töitä. Kalastus, joka on hänen pääammattinsa on ollut niin huonoa, että on velkaantunut. Sairaalassa maksaa penisiliinipiikki 700 pesoa. (11,77 Euroa). Olivat kieltäytyneet auttamasta miestä jos ei rahaa löydy. Parin päivän sairaalassa olo maksaa jo nyt hänelle yli 10000 pesoa. (168 Euroa)
Minä olen nyt ensialkuun avustanut häntä 1000 pesolla (16,68 Euroa) ilman, että hän sitä tietää ja muut 9000 on kerätty kaupungilaisserkuilta. 
Syy, että en maksa koko summaa auttaakseni häntä on, että jos aloitat suurena hyväntekijänä olon, niin pian joudut olemaan apuna joka ainoassa, niin pienessä, kuin isommassakin asiassa. Siksi olen luonut itsestäni sen kuvan kyläläisille, että olen kitupiikki. Pidän kuitenkin silmällä tilannetta, ja jos apua tarvitaan niin sitä myöskin silloin annan. Mielestäni parhain keino hänen auttamiseksi olisi ollut tehdä sopimus, että minä maksan koko lääkärilaskun ja sitten hän on minulle velkaa niin ja niin monta työpäivää. Mutta valitsin nyt ensialkuun auttaa ilman, että hän sitä tietää. Ja kyllä minä häntä enemmänkin autan. Katsotaan nyt ensin kuinka menee. 
Toisinaan Filippiinot liioittelevat asioita ja esimerkiksi "running nose" eli räkä saattaa kaataa aikuisenkin miehen petiin. Tosin tässä tapauksessa on vissiin joku bakteeri mahassa. Syynä todennäköisesti raaka ei keitetty ruoka ja ehkä liian paljon kookosviiniä. Minullakin oli ripuli pari päivää Bucanasta lähdön jälkeen todennäköisesti, koska lähtöpäivänä söin aamiaiseksi raakoja simpukoita ja jotain jokikäärmettä. (Ei ollut ankerias).

Pieniä summiahan ne ovat Longnoselle 1 EURO = 59 PESOA, mutta ajatelkaapa, että päivän palkka on 3,36 Euroa ja parin päivän sairaalassa olo 168 Euroa.

Olen parin viime kuukauden aikana ollut yhteydessä Pelastus Armeijaan, jos saisin järkättyä apua tuonne Bucanan jokiviidakkoon. Ne eivät avustusjärjestöt ole kovin innostuneita sinne matkustelemaan. Saattaa johtua kidnappausuhasta. Pelastus Armeijan porukka nyt ei vissiin kuitenkaan ole pelkkureita, joten odottelen sieltä vastausta. 
Suomen Suurlähetystöön lähetin kirjeen jossa kysyin mikäli tietäisivät onko täällä koskaan toiminut mitään Suomalaista avustusjärjestöä. Mutta eihän niiltä ole tullut mitään vastausta. Suhteillani saisin avustuksen kulkemaan melko turvallisesti. Odottelen, että Pelastus Armeija alkaa toimimaan. Ne ovat kovia poikia ja tyttöjä.

Puolivuotta sitten lähetin Suomen Suurlähetystöön viestin, jossa kysyin, että eivätkö he tiedä kuka on Filippiinien Presidentti. Heidän kotisivulla kun oli Filippiinien Presidentiksi pistetty eräs ex. presidenteistä. Sieltä tuli nopeasti vastaus, että korjaavat tiedon ja kiitoksia paljon tiedosta. Joo, eli tällaiset ammattilaiset edustaa Suomea ulkomailla. Eivät edes tiedä, kuka on sen maan presidentti missä lähetystö on. 
Ja suurlähetystön tiloissa toimii myös Finpro joka on kotisivunsa mukaan 
"suomalaisten yritysten perustama maailmanlaajuinen asiantuntijaverkosto, jonka kansallisena tehtävänä on edistää suomalaisten yritysten kasvua ja kilpailukykyä kansainvälistymisen kautta. "
Eikö ollut hienoa tekstiä, joten on se kumma, että Mindanaon viidakosta pitää kertoa näille asiantuntijoille, kuka on maan presidentti.
Avatar
Kapteeni
 
Viestit: 146
Liittynyt: To Touko 13, 2010 9:48 pm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti